Vilkasta puolue-elämää

24 мая, 2010

Suomen suurimmat puolueet pitävät lähiviikkojen aikana puoluekokouksensa. Niistä alkaa lähtölaskenta ensi huhtikuussa pidettäviin eduskuntavaaleihin, joiden perusteella maahan muodostetaan uusi hallitus. Matti Vanhanen päättää seitsemän vuotta kestäneen pääministerikautensa todennäköisesti vielä ennen juhannusta.

Vanhasen ensimmäinen hallitus oli keskustan ja sosiaalidemokraattien johtama, toinen keskustan ja kokoomuksen. Millainen pohja onkaan sitten hallituksella vuoden päästä ja kuka sitä johtaa?

Ihmisillä on Suomessakin tapana vakuutella, että kaikki puolueet ovat samanlaisia. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Sen sijaan tiedotusvälineet ja toimittajat ovat kovin samanlaisia. Vain harvat lehdet enää puuttuvat yhteiskunnan todellisiin epäkohtiin ja suuriin linjakysymyksiin.

Useimmat mediat, jopa päivälehdet, pyrkivät olemaan enemmän viihdelukemistoja ja vievät myös yhteiskunnallisesti ihmisten ajatukset epäolennaisiin asioihin. Kymmenien televisiokanavien ohjelmat eivät hetkauta reaalimaailmaa vaan elävät studioiden mielikuvituksen varassa.

Vakavasti yhteiskunnan asioita käsittelevää aineistoa lienee enää muutaman prosentin luokkaa kaikesta mediatarjonnasta. Tuskin yhteiskunta kuitenkaan on niin valmis, että olisi varaa tuudittautua tällaiseen uneen ja epätodellisuuteen. Yksikään suomalainen sanomalehti ei kerro, mitä eduskunnassa todella tehdään. Edes Suomen suurimman sanomalehden sivuilta ei saa todellista tietoa ja kuvaa varsinaisista eduskunnassa käsiteltävistä asioista.

Puolueiden maailmasta suuri yleisö ei saa paljonkaan tietoa vaan lähinnä toimittajien henkilökohtaisia mielipiteitä. Tietoa kuitenkin on olemassa, mutta se pitäisi osata etsiä oikeista lähteistä.

Pääministeri Vanhasen ilmoitus jättää tehtävänsä puoluejohtajana ja pääministerinä sähköistää keskustan puoluekokouksen. Sosialidemokraateille valitaan uusi puoluesihteeri, mutta muutoin muutokset puolueissa jäävät vähäisiksi. Kaikki puolueet kuitenkin kirjaavat poliittiset tavoitteensa, joille haetaan kannatusta eduskuntavaaleissa. Puolueissa on eroja. Niihin kannattaa tutustua, sillä tulevaisuus ja vastuu huomisesta on jokaisen äänestäjän kirjoittamassa ehdokkaan numerossa.

Suurimpien katteettomien lupauksien antajia odottaa Kreikan tie.

Seppo Sarlund
Lehdistöneuvos

1 Star2 Stars3 Stars4 Stars5 Stars (Еще не оценили)
Loading ... Loading ...

Комментарии



Есть что сказать?






Яндекс цитирования