Kevätaurinkoa

29 марта, 2009

Nyt päivä ja valoisa aika ovat jo pimeää pitempi. Ulkona kuulee lintujen aloittavan keväiset ilottelunsa. Se keventää askelta ja herkistää korvan. Pieni kävelylenkki kotitalon läheisyydessä piristää.
Kun juuri katselin televisiosta ihmisten juoksevan liikkuvalla matolla sisällä, ihmettelin, miksi se olisi parempi tapa liikkua kuin ulkona, jossa saa kävellä aivan ilmaiseksi. Sen sijaan kuntosalilla pitää maksaa siitä, että saa juosta paikoillaan kumimatolla tai polkea polkupyörää, joka ei liiku mihinkään tai sitten soutaa soutukonetta, joka ei ole sinivalkoisia laineita nähnyt koskaan.
Minusta keväisen kävelyretken pitää olla samalla myös kotiseuturetki, jonka aikana voi tarkkailla ympäristöä. Tässä mielessä juuri kevät on antoisinta aikaa. Suomalaisissa kaupungeissa on luonto lähellä, vaikka asuisi keskellä kaupunkia. Ympäristöstä voi tehdä kaikenlaisia huomioita, jotka lähentävät myös seudun ihmisiä toisiinsa. Niistä saa myös small talk´ia, jota suomalaiset eivät kuulemma osaa.

Pääsiäisen aikaan oli lapsena innostavaa kun sai tuoda äidille pajunkissoja. Koulussa oli seinällä taulu, johon kirjoitettiin, mitä muuttolintuja kukin oli ehtinyt jo näkemään. Joka vuosi joku oli ennättänyt kirjoittamaan lähes ensimmäisenä, että hän on nähnyt nostokurjen. Kevätjäillä oli tärkeää käydä pilkkimässä kotiin paistoahvenet ja pudota samalla heikkoihin rantajäihin.

Suomessa voi yleensä liikkua luonnossa vapaasti kaikkialla. Meillä on jokamiehen oikeus myös toisen maalla liikkumiseen, kunhan ei aiheuta häiriötä eikä mene aivan toisen pihaan kurkistelemaan. Se koskee myös marjastusta, sienestämistä, onkimista ja pilkkimistä.

Ihminen on osa luontoa ja luonnonmukainen elämä tasoittaa mieltä. Ehkä se lähentää meitä myös toisiimme. Eikä luonto ota rahaa, kunhan muistamme, että niin metsä vastaa kuin sinne huutaa.

Politiikankin murheet tuntuvat pieniltä.

Nyt alkaa olla auringon aika — pilvisinäkin päivinä.

Seppo Sarlund
Lehdistöneuvos